Menestyksen filosofia

Kun hymyilet -maailma hymyilee sinulle takaisin

Kun yrität parhaasi - maailma yrittää sinun kanssasi

Vuosikymmenien työ oman kutsumuksesi eteen ei pelkästään riitä menestymiseen. On oltava myös nokkela, jotta osaat luovia oikeita reittejä ja välttää karikot. On osattava pitää ympärillä niitä ihmisiä, jotka kannustavat ja on pyrittävä eroon niistä, jotka ankeuttavat. Valintoihin sekä ratkaisuihin tarvitaan päättäväisyyttä ja nokkeluutta, pärjätäkseen kilpailussa. Ihmisten kanssa on tultava toimeen ja heitä on osattava kunnioittaa ja kohdella. Kenenkään varpaille ei ole syytä astua, vaikka tuntisi siihen olevansakin oikeutettu, koska se voi aina kostautua. Työhön ja ihmisiin tulee pyrkiä aina suhtautumaan myönteisesti ja innostuneesti. 

Hyväntahtoisuus ja ahkeruus luovat vankan perustan, josta on hyvä ponnistaa. Kun kehität koko ajan itseäsi, rakennat pala kerrallaan vapautesi imperiumia. 

Aina ei ole hyvä luottaa tunteisiinsa vaan on parempi tehdä niin kuin on järkevintä. Tarkastele kriittisesti omaa persoonallisuuttasi ja tee siihen tarvittavia korjauksi. Se ei ole helppoa, mutta menestykseen taipuvaisilta ihmisiltä mahdollista. Kun olet kärsivällinen ja pitkäjänteinen siinä mitä teet, saat sen mitä tavoittelet. 

Elä kohtuudella, ole ahkera ja hyväntahtoinen. Ylilyönteihin taipuvainen persoonallisuus saa useimmiten vain tyhjiä voittoja. Kaiken menestyksen ydin on kohtuullisuus, hyväntahtoisuus, ahkeruus ja nokkeluus. Uho, väliinpitämättömyys, laiskuus ja kohtuuttomuus ruokkivat vain pahoinvointia.

 Menestyksen saavuttaminen kohtuullisilla tavoitteilla

Haluatko saavuttaa jotain suurta, haalia rikkauksia tai tulla tunnetuksi avuillasi? Vai haluatko saavuttaa vain tasapainon ja hyvinvoinnin elämääsi? Ihmiset jotka helposti luokittelemme menestyjiksi ovat voineet joutua maksamaan siitä hinnan, mitä emme olisi itse valmiita maksamaan. Saavutettuaan jotain, ei kunnianhinoinen ihminen ole kuitenkaan pitkään tyytyväinen, vaan hamuaa aina lisää saavutuksia. 

Jos asettaa tavoitteensa liian korkealle, joutuu ponnistelemaan niiden eteeen suhteettoman paljon, eikä silti aina saavuta päämääräänsä. Menestyä taloudellisesti, edetä uralla tai saavuttaa tietty sosiaalinen status, on monen ihmisen unelma. Itsensä voi ajaa ahtaalle, pyrkiessään saavuttamaan unelmaansa. Oman terveytensä, fyysisen kuntonsa, henkisen tasapainonsa ja perheensä hyvinvoinnin kustannuksella saavutettu menestys voi olla kohtalokasta. 

Fyysinen ja henkinen tasapaino osoittavat jo menestystä. Kun siihen lisätään riittävästi tietotaitoa ja tilannetajua ollaan vankalla pohjalla. Sosiaalinen kanssakäyminen on tällöin sujuvaa ja itsensä kehittäminen on muodostunut arkirutiiniksi.

Sanotaan, että raha tulee rahan luokse ja ensimmäisen miljoonan tekeminen on hankalaa, mutta sen jälkeen vaurastuminen helpottuu. Sama pätee kaikessa muussakin menestyksessä. Menestys ruokkii itseään pienin askelin, kohti läpimurtoa. Eri asia on kuinka pitkälle on valmis ja halukas menemään. Kunnianhimoisen ihmisen on hyvä asettaa raja menestyksen tavoittelulleen, koska hinta voi koitua ajan myötä suhteettoman kovaksi. 

Ihailemme omalla alallaan läpimurron tehneitä ihmisiä, mutta emme voi tietää sitä hintaa, minkä he ovat joutuneet menestyksestään maksamaan. Panokset ovat voineet olla kovinkin suuret, eikä menestys alalla ole ollut taattua. 

Mikäli et ole valmis laittamaan ihan kaikkea peliin, kuuluaksesi oman alasi huippuihin, saattaa kunnianhimoisemmat mennä ohitsesi. Tällöin on hyvä muistuttaa itseään omista elämänarvoistaan ja nauttia siitä tasapainosta, jonka on saavuttanut tyytyessään vähenpään.

Taloudellisen menestyksen harha

Talous on harhaanjohtavasti se merkittävin menestyksen mittari. Vauraus tuo mukanaan menestystä monella muullakin osa-alueella ja hyvätuloista ihmistä pidetään arvokkaampana kuin sosiaaalisesti menestynyttä. Tämä vääristymä on hyvin yleinen. Hyvää ihmistä saatetaan arvostaa, mutta varakasta kunnioitetaan. Sosiaalinen status saavutetaan useasti varakkuuden myötä. 

Menestyvät ihmisen hyveitä ovat, oman ja yhteisen hyvinvoinnin tavoittelu, kanssaihmisten ihannointi ja kannustus, rehellisyys, sosiaalisuus, sujuva kanssakäyminen, nokkeluus, sitkeys, harkitsevaisuus, huolellisuus, joustavuus, nöyryys, tilannetaju, empaattisuus, tavoitteellisuus, itsetuntemus, ahkeruus, järjestelmällisyys, tehokkuus, rentoutumisen taito, vastuuntuntoisuus, vahva ja terve itsetunto, avoimuus, ratkaisukeskeisyys, kurinalaisuus, riskinottokyky, ystävällisyys, kohteliaisuus, yhteistyökyky, luottamus elämään ja toisiin ihmisiin, nöyryys, oma-aloitteisuus, rohkeus, itsensä kehittäminen, taitojen hiominen, luonteen lujuus, 

Ketään ei kadehdita niin paljon kuin menestyvää ja onnellista ihmistä. Älä tyrkytä saavuttamaasi menestystä - pidä se pilkkeenä silmäkulmassasi.

Rakenteellisia uudistuksia kielenkäyttöön

Työmarkkinaratkaisun historiallisen pienet palkankorotukset korjaavat Suomen kilpailukykyä vain maltillisesti, kirjoittaa ylen uutiset. Tähän asti on puhuttu maltillisesta palkkaratkaisusta ja palkkamaltista. Nyt puhutaan palkkaratkaisusta, joka korjaa kilpailukykyämme maltillisesti. Mitä ihmettä?! Miksi ei vain voisi sanoa, että palkkaratkaisu ei merkittävästi korjaa kilpailukykyämme? Maltti tarkoittaa itsehillintää ja kärsivällisyyttä. Palkkamaltti on kärsivällisyyttä olla pyytämättä lisää palkkaa. Miksi yksi termi pitää sekoittaa samassa yhteydessä moneen eri tarkoitukseen?

Mistä johtuu kielenkäyttömme kömpelyys, kun puhutaan yhteiskunnallisesti tärkeistä asioista? Olen totaalisesti kyllästynyt viimeaikoina poliittisessa keskustelussa viljeltyihin sanontoihin kuten konsensus, valuvika, kipeät päätökset ja rakenteelliset uudistukset.

Olisi aika ryhtyä puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä. Konsensus on yhteisymmärrystä, valuvika on muottiin valettaessa kappaleeseen syntynyt vika ja kipeät päätökset ovat niitä jotka satuttavat - tässä yhteydesä yleensä heikoimpia.

Rakenteelliset uudistukset taas tarkoittavat politiikassa yhteiskuntarakenteiden tarkastelua ja uudelleenjärjestelyä nykyhetken, sekä tulevaisuuden tarpeita vastaaviksi.

Keinot eläkeiän korottamiseen ja opiskeluaikojen lyhentämiseen on olemassa

Eläkkeelle siirtymis aika tulisi sitoa elin-ikä ennusteeseen. Monessa EU- maassa näin jo tehdään - eläkeikä sidotaan elinajanodotteen kehitykseen. Eläkeiän muutokset ajoittuisivat näin pääosin ensi vuosikymmenelle. Eli toivottavasti seuraavaan nousukauteen.

Nopealla eläkeiän nostolla taantumavaiheessa saataisiin vain aikaan lisää nuorisotyöttömyyttä. Ikääntyvien ihmisten työvuosien lisäämistä tärkeämpää on saada nuorille töitä. Jo varhaisessa vaiheessa on nuorien syrjäytymistä ehkäistävä, heidän työllistymistään parantamalla. Mikäli eläikä nousisi nyt, jäisi nuorilta näinä vaikeina aikoina saamatta paljon eläköitymisen kautta tulevia työpaikkoja. 

Tuleva oppivelvollisuuden pidentäminen pitää nuoria pidenpään koulun penkillä ja näin estetään osaltaan syrjäytymistä. Tähän, kun vielä liitettäisiin ammatillisten opintojen pääasiallinen suorittaminen työpaikoilla, niin siirtyminen työelämään tapauhtuisi kuin itsestään. 

Yhteiskunta hukkaa resursejaan pitämällä nuoria ammatillisissa oppilaitoksissa useita vuosia. Lähiopetuksesta olisi vara karsia kolmannes pois ja siirtää vastuuta enemmän työnantajille ja opiskelijoille itselleen verkko-opiskelun muodossa. Oppisopimusjärjestelmä, kun on todettu olevan pk-yrityksille liian kallis, on aika muutokselle. 

Ammatillisen peruskoulutuksen kesto saisi olla korkeintaan puolitoista vuotta. Mikäli siinä ajassa ei ole ammatin perusteita oppinut - ei tule niitä koskaan oppimaankaan.

Uutena mallina voisi toimia seuraava jako; lähiopetus 1/3, työssäoppiminen 1/2 ja verkko-opetus 1/4. Työnantajalla opiskelijat voisivat työskennellä jopa kolme päivää viikosta. Tällöin yritys maksaisi verottomina ateria/matka/ päivärahamorvauksina opiskelijalle noin 100€ viikossa. Yhteiskunnalta tämän verottoman tulon päälle tulisi opintotuki.

Tämä olisi oiva, pehmeä lasku nuorille työelämään ja edullinen keino yrityksille, kasvattaa uusia työntekijöitä itselleen. Yhteiskunnalle tämä toisi ison säästön oppilaitosten valtio-osuuksien pienentyessä ja syrjäytymisen vähentyessä.

Miksi siis kuluttaa yhteisiä varoja ja nuorten kallista aikaa istuttamalla heitä ammattikoulun penkillä, kun nykypäivän tarpeisiin löytyisi tehokkaita ratkaisuja ulkomaailmasta.

Yhteiskuntamme on kasvattanut tohvelikansaa

Suomalainen yhteiskunta on kasvattanut kansalaisiaan koneistonsa osiksi - tuottamaan palveluja valtiolle ja kunnille, sekä työskentelemään kotimaisten suur- yritysten palveluksessa. 

Vasta nyt kestävyysvajeen aikana on herätty siihen, että ei ole enään varaa pitää yllä näin suurta julkista koneistoa. Kun samalla kotimaisen viennin veturit ovat sukeltaneet taantumassa ja vähentäneet väkeä, herää kysymys, että mihin enään tarvitsemme tätä tohvelikansaa, joka on kuljetettu valmista urapolkua tuottamaan tulosta koneistolle?

Näinä aikoina käyttöä on vain niille, jotka ovat valmiita ottamaan vastuuta omasta työstään ja toimeentulostaan sekä markkinoimaan ja tuotteistamaan itsensä ja palvelunsa kestämään kovenevaa kilpailua.

"Muutoksen aikana oppijat perivät maan, samalla kun oppineet huomaavat osaavansa toimia loistavasti maailmassa, jota ei enää ole" (Eric Hoffer)

Oikeamielinen vuorovaikutus johtaa dialogiin

Hyvän ihmisen ei tarvitse haalia vaikutusmahdollisuuksia tai kavereita, vaan hänelle uskoudutaan ja häntä kuunnellaan.

Puhuessasi helposti suuntaat sanasi enemmän itsellesi kuin toisille. Puhut mutta et kuuntele. Dialogin syntymiseen vaaditaan paljon kärsivällisyyttä, keskittymistä ja retoriikan taitoja. Sivistynyt, totuuteen pohjaava ja innostava tyyli antaa hyvät mahdollisuudet onnistua. 

Ajatuksiaan tärkeänä pitävä ihminen ei suhtaudu vuorovaikutustilanteisiin kuivan pidättyväisesti vaan positiivisen innostavasti  ja se välittyy ja tarttuu. 

Esimerkiksi sopivaan kohtaan lausuttu filosofinen kuolematon viisaus voi herättää kuulijan ajattelemaan.

Spontaanien puheiden merkitys voi olla yllättävän suuri. Niiden myötä osoittuu, että olet ajan tasalla ja hetki on sinullekin tärkeä. Sinulla on tällöin myös langat käsissäsi ja onnistuneella puheenvuorolla voit luoda aivan uuden tunnelman tilanteeseen. Parhaassa tapauksessa saat spontaanilla ulostulollasi synnytettyä antoisan dialogin. 

Globalisaatio ja kansan ikääntyminen vaatii kipeitä päätöksiä

Suomi on ollut tunnetusti hyvä maa asua, millä vaan indikaattorilla mitattuna. Pohjoismainen malli, jossa talouden tehokkuus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus yhdistyvät, toimii Suomessa hyvin. 

Globalisaation vaikutuksen lisääntyminen myös meihin Suomalaisiin on väistämätöntä. Hyvinvointivaltion ylläpitäminen on globalisaatiossa haasteellista, koska kova verotuksemme ei välttämättä kestä kansainvälistä kilpailua. Kilpailukyvystämme tulee pitää huolta yritysten ja suurten ansiotulojen verotusta alentamalla eikä niitä kiristämällä tai progressiivisuutta lisäämällä. Tämä tarkoittaa sitä, että tulonjakoa ja sosiaaliapua ei ole vara tulevaisuudessa vastaavassa määrin verovaroin ylläpitää.

Tämä haaste kasvaa väestön ikääntymisen myötä lisää, koska ikääntyvä äänestäjäpohja saattaa suosia heille suotuisia lupauksia tekeviä poliitikkoja. Näin vääristyy se totuus, että lähitulevaisuudessa päättäjien pitäisi uskaltaa tehdä kipeitäkin päätöksiä kestävyysvajeen taittamiseksi ja kilpailukyvyn sekä työllisyyden säilyttämiseksi Suomessa.

Veroparatiisi-verosuunnittelu

Veroparatiisin hyödyntämisen haittapuolena on se, että tulee rinnastetuksi epärehelliseen epäeettiseen yritystoimintaan, vaikka toiminta olisi laillista. Yhteiskunta, jonka eduista ja hyvinvoinnista kyseinen yhtiö nauttii ei  pyöri nykyisellään, mikäli veroja ei  makseta kotimaahan. 

Palkansaajakuluttajilta vaaditaan osallistumista harmaantalouden kitkemiseen omilla valinnoillaan ja siten kantamaan kortensa osaltaan eurokriisin ratkaisemiseen. Tämän luulisi olevan kiusallista suurenluokan veronmaksujen välttelijöille.

Voittojen häikälemätön tavoittelu ja verojen välttely ei tulisi olla hyväksyttävää ja näin toimivien yhtiöiden mainetta tulisi voida tältä osin tahrata ja sitä kautta saada aikaan yhtiön boikotointia. Kansa tai ainakin se tunnollinen osa siitä toivoo yhtiöiltä yhtä vastuullista asennetta yhteiskuntaamme kohtaan, kuin kansalaiset itse joutuvat noudattamaan.

Veroparatiisien suurimpia hyötyjiä ovat maailman arvostetuimmat ja rikkaimmat suuryhtiöt sekä vauraat yksityishenkilöt. Kärsijiä puolestaan ovat maailman köyhimmät valtiot ja niiden kansalaiset. Kehitysmaihin annettava kehitysapu on murto-osa siitä summasta mitä maista viedään pääomia pois.

Eurokriisin pitäessä otettaan on alettu vihdoin pohtimaan mikä merkitys veronkiertomahdollisuuksilla on tässä ahdingossa. Euroalue menettää vuosittain tuhat miljardia verotuloja tämän vuoksi.

Puhutaan suuryhtiöiden verokapinasta eli kapitalismin kääntöpuolesta jolloin suurten pääomien haltijat eivät koe olevansa vastuussa pitämään yllä yhteiskunnan hyvinvointia. Verotusta pidetään suhteettom suurena varsinkin, kun sen voi laillisin keinoin kiertää veroparatiisia hyödyntäen. Tämä on osaltaan pienentänyt länsimaisten valtioiden verotusta, koska korkea verotus on lisännyt sen kiertoa.an

Yritysten suhteelliset veropohjan eroavaisuudet ovat suuria, kun verrataan suurten- ja pk-yritysten maksamia veroja tuloksestaan. Jo lyhyelläkin matematiikalla ajateltuna tämä tarkoittaa sitä, että isoin osa hyvinvointimme turvaavista verovaroista jäisi maksamatta. Samalla kun kotitalouksien käyttämistä palveluista maksamatta jääneitä veroja pidetään yhteiskuntavastuuttomuuden ja mustan tulevaisuuden perikuvana, kierrättävät suuryritykset tuottojaan sellaisten maiden kautta joissa ei veroja juurikaan maksella. Jos kaikki veroparatiisi-verosuunnittelua harjoittavat suuryritykset hoitaisivat velvoitteensa Suomeen, ja tuntisivat yhteiskuntavastuunsa, olisivat yhteisöverotulot valtiolle varmasti moninkertaiset. Tähän surulliseen tilaanteeseen ollaan vasta heräämässä. Toinen kysymys on se, että miksi Suomessa ylipäätään kerätään yhteisöveroa, jos sen kykenee verosuunnittelulla laillisinkin keinoin välttämään. Hallituksen budjettiin sisältyvä 4,5% alennus yhteisöveroon on yhtä tyhjän kanssa. Vero olisi täytynyt puolittaa tai poistaa kokonaan, jotta sillä oikeasti olisi ollut tuntuvaa merkitystä pk-yrityksille.

Valtiomme,  EU:n ja koko globaalin markkinatalouden maailman päättävällä tasolla ei selvästikään ole tahtoa puuttua veroparatiisi-verosuunnitteluepäkohtaan, joka tekee kilpailusta epätasa-arvoista ja moraalisesti kestämätöntä. Suomessa verotarkastajan resurssit on valitettavasti suunnattu pk- yrityksien verotarkastuksiin eikä veroparatiiseja käyttäviin suuryrityksiin. 

Kestävä pohja työhön ja arkeen

Ihmisen onnellisen arjen eväitä pohtiessa herää kysymys, miten määritellä sana onnellisuus? Onnellisuushan koostuu eri ihmisillä eri asioista. Yleisesti ihminen kuitenkin kokee elämänsä mielekkääksi silloin, kun arki sisältää sopivassa suhteessa mielekästä tekemistä, haasteita ja onnistumisia. Silloin kun on­nis­tu­mi­set töis­sä ovat vii­koit­tai­nen ilon­ai­he, ollaan jo hyvällä pohjalla. Tähän lisättynä vapaa-ajalla tapahtuva säännöllinen liikunta ja omaa henkistä pääomaa kehittävä lukeminen, luovat arkeen kestävällä pohjalla olevan kokonaisuuden. Silloin kun tämä kokonaisuus on kunnossa, kykenee ihminen suoriutumaan arjen haasteista ja olemaan aidosti hyvä myös läheisilleen.

On tärkeä luottaa siihen, että työt ja toi­meen­tu­lo ei­vät ty­reh­dy, kun­han pi­tää työn laa­dun, mää­rää ja ra­haa tär­keäm­pä­nä. Sanonnan tekevälle työtä riittää voisi muotoilla, että tehokkaalle työtä riittää ja hyvin tekevälle paikkoja on. Työvoimapulasta puhuttaessa voidaan helposti kuvitella, että työn tekijöistä olisi pulaa, vaikkakin pula on hyvin työnsä tekevistä, ammattiylpeistä, oikeamielisistä ammattilaisista. 

Kannustin työttömyysloukusta osa-aikaiseen työhön

Usein ajatellaan, että työllisyyttä rajoittaa se, “ettei työpaikkoja ole”. Tämä on tieteellisesti kestämätön myytti. Se voi pitää paikkansa vain rajattujen toimialojen ja ammattiryhmien suhteen. Työpaikkojen määrää ei ole missään säädetty millekään maksimitasolle. Markkinataloudessa on syviä taantumia lukuun ottamatta aina työtä tarjolla, ja kysymys on siitä, mihin hintaan sitä halutaan tehdä ja millaista työtä suostutaan tekemään. (Soininvaara, Vartiainen 2013)

Tämä yhteiskuntamme epäkohta on ollut jo pitkään yleisesti tiedossa ja eikö olisi jo viimein, näinä kestävyysvajeen aikoina, kiire tehdä asialle jotain. Työkuntoista työvoimaa valuu kaduillamme kohtuuton määrä ja vain siitä syystä, että me annamme sen olla mahdollista. Työhön ryhtyminen, kun ei ole kouluttamattomille tai muuten matalapalkka-aloille sijoittuville henkilöille taloudellisesti kannattavaa. Suomeen on syntynyt toimeentulotuen varaan  ”kansalaispalkka”, jonka saamisen ehtona on se, ettei henkilö tee työtä lainkaan. Tällaisesta passivoivasta ja vääristyneestä ”perustulosta" olisi siirryttävä sosiaaliturvaan, joka tekee työnteosta kilpailukykyisempää. Tämän turvan olisi kannustettava työntekoon, niin että pienikin panos työelämässä korottaisi henkilön nettoansioita ja näin työnteko olisi huomattavasti houkuttelevampaa. Tämä osaltaan kannustaisi myös ihmisiä osa-aikaiseen- ja freelancertyöhön. Työttömyydestä maksettavan sosiaaliturvan päälle voitaisiin maksaa palkkaa siinä määrin, että osittainenkin työpanos olisi sen tekijälle kannattavaa. 

Tämä tarkoittaisi myös siirtymistä todellisen kansalaispalkkamallin suuntaan, jossa kaikki olisivat oikeutettuja perustuloon palkkatasosta riippumatta. Tämä malli tukisi myös Presidentti Niinistön perään kuuluttamaa olettamusta siitä, että yhteiskunnassamme katetaan toisille pöydät valmiiksi.

Esimiehen yksi suurimmista virheistä

on se, kun annat alaisesi ymmärtää, että työnäkymät ovat heikot eikä tulevaisuudesta ole tietoa. Yleisesti ottaen on hyvä tuoda totuus esiin, mutta tässä kohtaa tieto lisää tuskaa, koska työntekijä kokee tämän suuntaisen informaation hyvin uhkaavana. Tämä on varma tapa antaa työntekijälle selvä signaali hänen pienuudestaan markkinavoimien edessä. Tästä seuraa se, että hyvät työntekijät valmistautuvat jättämään uppoavan laivan ja hakeutuvat muualle töihin ja loput alistuvat kohtaloonsa ja ahdistuvat entisestään, eikä tämän jälkeen työ hyvinvoinnista ole työpaikalla tietoakaan. Ihmisen tarvitsevat kannustusta eikä ankeutusta! Tulevaisuuteen luottava optimistinen työntekijä voi hyvin ja on tehokas, kun taas peloteltu ja ahdistunut työntekijä ei viihdy työpaikalla, eikä ole hyväksi työyhteisölle. Vähistä töistä voi pahimmassa tapauksessa alkaa työntekijöiden välillä kilpailu, joka voi olla hyvinkin veristä ja likaista. Työkaveri, joka jatkuvasti pelkää oman työpaikkansa puolesta saattaa olla se kaikista ikävin työkaveri. Tämä on esimiehen ehkä yksi käytetyimmistä keinoista pitää alaiset varpaillaan – uhkailla töiden loppumisella. Esimiehen käytös saattaa olla myös osittain tahatonta, mutta sillä on aina seurauksensa ja paljon unettomia öitä. Kannustukseen ja optimistisen ilmapiirin luontiin tulee aina panostaa, vielä silloinkin kun lomautus- ja irtisanomisuhka on todellinen.

Työn kannustimet ja keskiluokkaisuus

Työpaikoilla kylvetään bonuksia, vaikka ne pahimmillaan heikentävät työsuoritusta. Hyvät työolot motivoivat parhaiten. Rahapalkkiot parantavat suoritusta, jos työntekijän tehtävä on siirtää laatikkoja paikasta A paikkaan B. Ne menettävät tehonsa, jos työtehtävät vaativat luovempaa ajattelua. 

Tulokset paranevat, kun ihmiset pääsevät vaikuttamaan omaan työhönsä, kun he saavat mahdollisuuden kehittyä työssään paremmaksi ja kun he kokevat työnsä arvostetuksi. Esimiehen kiitos on usein bonusta tärkeämpi. (Aamulehti 25.2)

Suomi on leimallisesti järjen ja järjestyksen maa. Meillä arvostetaan säädyllistä, yllätyksetöntä elämää, jossa opiskellaan, mennään töihin, maksetaan asuntolaina ja kuollaan. Kun noudatat kaavaa mukisematta, voit voittaa turvallisen ja seesteisen elämän. (Aamulehti 25.2)

Nämä kaksi aihetta liittyvät myös toisiinsa. Tiedän, olen kokenut ja kykenen näkemään sen keskiluokkaisen työntekijän lohduttomuuden, kun työstä ei jää käteen kuin keskiverto palkka. Palkkaukseen liittyy kyllä kannustin, joka pohjaa tuloksellisuuteen. Tuloksellisuus taas määritellään työnantajan puolelta hyvin yksioikoisesti - mitä enemmän sitä enemmän. Tällöin unohdetaan työn merkityksellisyyden ja työnkuvan kehittämisen tuoma kannustin.

Lähdet maanantaina töihin tuntien,  että perjantaihin asti olisi selvittävä ja mitään yllätyksellistä ei ole luvassa - ainakaan mitään mieltä ylentävää. Taloutesi on mitoitettu, niin tarkalle, että jos elät harkitusti ja maksat asuntolainasi voit ehkä päästä viettämään viikon etelänloman ilman käyttöluottoa. Keskiluokkaisuus on maamme talouden tukipilari, mutta ihmistä ei ole luotu tasaiseen ja turvalliseen tyhjyyteen. Työssäkäynti vie kaikesta valveillaoloajastamme ison osan.  Tärkeää olisikin tuntea tämä aika myös merkitykselliseksi ja mielekkääksi eikä vain selvitymistaisteluksi esimiehen ja alaisten toiveiden sekä tarpeiden välillä.

Esimiestyön on koettu kehittyneen viime aikoina, mutta paljon on vielä parannettavaa. Johdolla on tärkeä rooli myös osata löytää oikeat tyypit esimiehiksi ja kyky sekä resurssit kannustaa ja kouluttaa heitä. 

Suomi on hitaan näivettymisen tiellä

Nyt onkin löydettävä keinoja ja mitä nopeammin sen parempi, ei voi jäädä odottamaan uutta Nokian kaltaista veturia teknologiateollisuuteen tai mittakaavassaan paperiteollisuuden kokoista uutta metsäteollisuuden haaraa saavuttamaan takaisin vientimme kulta-ajat. Kurjaa onkin todeta se, että entiseen ei välttämättä ole paluuta. 

Jotta hyvinvointi maassamme säilyisi edes lähes entisellään, on meidän hyväksyttävä tulotasojemme jäävän tämähetkiselle tasolle elinkustannusten ja veroja jatkaessa nousuaan. Tämä voi tarkoittaa siitä, että pitkälle tulevaisuuteen katsottuna meidän käytettävissä olevat tulomme voivat periaatteessa supistua jopa  1/4-1/3:lla tämän hetkisestä.

Koskahan tämän kylmän totuuden kuulee sanottavan ääneen,  joltain luetettavalta taholta. Nyt kuulee poliitikkojen suusta vain epämääräisiä lausuntoja siitä, että jotain tarvis tehdä - kukaan ei vaan tunnu tietävän mitä tai sitte mitään ei todellisuudessa ole enään tehtävissä. Muistan erään Nokian entisen toimitusjohtajan todenneen tämän asian laidan hyvin selkeästi jo viisi vuotta sitten.

Enään ei ole muodikasta downshiftata vaan on muotia alentaa palkkaansa, olla tehokkaampi, tehdä pidempää työuraa ja toivoa, että siitä huolimatta ei  käy niin huonosti, että jäisikin ilman eläkettä.

Palkka-Sale ja talkoot

Itse kun ei ole vielä ehtinyt edes töitä tänä vuonna kunnolla aloittaa, ollaan Suomessa jo palkkoja kilpaa alentamassa. Keskustelu on vaan jotenkin niin hukassa siitä, että mistä oikeasti puhutaan ja kenen palkkoja ollaan laskemassa ja minkä verran. Keskustelu on jättänyt vain hirveän määrän avoimia kysymyksiä mm., että mitä palkka-ale vaikuttaisi kulutukseen ja mitä kotimaisen kulutuksen väheneminen vaikuttaisi kansantalouteen. Kaikkien asiantuntijoiden ja johtajien haastatteluissa ovat he kysyttäessä olleet valmiita alentamaan omaa palkkaansa, mutta kukapa suurituloinen ei olisi jos vaihtoehtona olisi leima maanpetturuudesta. 

Suomessa yhteensä kymppitonnin kuussa tienaava talous kykenee vasta elämään taloudellisesti hyvinvoivana. He kykenevät kuluttamaan muihinkin palveluihin ja hankintoihin kuin vain pakollisiin, kun taas viisituhatta tienaava talous ei juuri juhli vaan joutuu elämään hyvinkin harkitsevasti. Miten selkeää onkaan se, että nämä keskituloiset eivät ole valmiita luopumaan eurostakaan heidän tuntipalkastaan. Enkä usko ylemmän keskiluokankaan olevan mukana näissä talkoissa. Taas pelkästään johtajien palkkoja tiputtamalla ei maamme kilpailukykyä pelasteta.

Herra Presidenttimme Sauli Niinistön, eli tuttavallisemmin nykyään palkka-Salen esimerkki olla ottamatta vastaan palkan korotustaan, voidaan nähdä myös välttämättömyytenä näissä talkoissa. Pidän kuitenkin sitä hienona eleenä siinä mielessä, että jonkun suurituloisen oli hyvä näyttää esimerkkiä. Kaipaamaan vain jäin Saulin ulostuloa siitä, että mikä tarkkaan ottaen oli hänen motiivinsa sekä mitä halusi tällä teollaan osoittaa ja mille yhteiskuntaluokille se oli osoitettu.