Usein ajatellaan, että työllisyyttä rajoittaa se, “ettei työpaikkoja ole”. Tämä on tieteellisesti kestämätön myytti. Se voi pitää paikkansa vain rajattujen toimialojen ja ammattiryhmien suhteen. Työpaikkojen määrää ei ole missään säädetty millekään maksimitasolle. Markkinataloudessa on syviä taantumia lukuun ottamatta aina työtä tarjolla, ja kysymys on siitä, mihin hintaan sitä halutaan tehdä ja millaista työtä suostutaan tekemään. (Soininvaara, Vartiainen 2013)
Tämä yhteiskuntamme epäkohta on ollut jo pitkään yleisesti tiedossa ja eikö olisi jo viimein, näinä kestävyysvajeen aikoina, kiire tehdä asialle jotain. Työkuntoista työvoimaa valuu kaduillamme kohtuuton määrä ja vain siitä syystä, että me annamme sen olla mahdollista. Työhön ryhtyminen, kun ei ole kouluttamattomille tai muuten matalapalkka-aloille sijoittuville henkilöille taloudellisesti kannattavaa. Suomeen on syntynyt toimeentulotuen varaan ”kansalaispalkka”, jonka saamisen ehtona on se, ettei henkilö tee työtä lainkaan. Tällaisesta passivoivasta ja vääristyneestä ”perustulosta" olisi siirryttävä sosiaaliturvaan, joka tekee työnteosta kilpailukykyisempää. Tämän turvan olisi kannustettava työntekoon, niin että pienikin panos työelämässä korottaisi henkilön nettoansioita ja näin työnteko olisi huomattavasti houkuttelevampaa. Tämä osaltaan kannustaisi myös ihmisiä osa-aikaiseen- ja freelancertyöhön. Työttömyydestä maksettavan sosiaaliturvan päälle voitaisiin maksaa palkkaa siinä määrin, että osittainenkin työpanos olisi sen tekijälle kannattavaa.
Tämä tarkoittaisi myös siirtymistä todellisen kansalaispalkkamallin suuntaan, jossa kaikki olisivat oikeutettuja perustuloon palkkatasosta riippumatta. Tämä malli tukisi myös Presidentti Niinistön perään kuuluttamaa olettamusta siitä, että yhteiskunnassamme katetaan toisille pöydät valmiiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti